Olli Kohonen Vasemmistoliittolainen Oulusta - juttua maakunnasta ja vähän koko maailmastakin

Suomessa on murrettava yksinäisyyden kierre

Suomi on kahtiajakautunut maa. Iso osa väestöstä voi hyvin käyden päiväkodissa, koulussa, töissä, kasvattaen tasapainoisesti lapsiaan ja eläen keskimäärin aineellisesti turvattua elämää. 

Kortilla on kuitenkin aina kääntöpuolensa. Ne, joilla menee huonosti, menee todella huonosti. Lapsi- ja eläkeläisköyhyys ja nuorten syrjäytyminen ovat asioita, joista ei puhuta edelleenkään tarpeeksi. Mielenterveys- ja päihdeongelmat runtelevat monen arkea ja ongelmat ovat usein ylisukupolvisia. Suomalaisista kahdeksan kymmenestä onkin huolissaan eriarvoisuudesta. 

Monesti yhdistävänä tekijänä erilaisessa vähäosaisuudessa on yksinäisyys. Professori Juho Saaren eriarvoisuutta pohtineen työryhmän mukaan yksinäisyys on juuri Suomen suurimpia ongelmia. Tutkimusten mukaan jopa viidennes kansasta kärsii yksinäisyydestä. Yksin oleminen voi ajoittain olla rentouttavaakin osalle ihmisistä, mutta raastava yksinäisyys on aivan eri asia. Kun ei ole keskustelukaveria, ystäviä tai toimivia sosiaalisia verkostoja, muuttuu elämä eittämättä kurjemmaksi yksinolemisen ollessa vastentahtoista.

Me poliitikot emme pysty antamaan ihmisille toimivia suhteita toisiinsa, mutta pystymme luomaan poliittisilla päätöksillä parempia mahdollisuuksia siihen. Esimerkiksi takaamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle taloudellinen mahdollisuus harrastaa esimerkiksi liikuntaa tai kulttuuria saadaan yksinäisyyttä vähentymään pienestä pitäen.

Saman aikaan on tartuttava entistä tiukemmin koulukiusaamisen ongelmaan. Olen itse kohdannut töissäni aikuispsykiatrian puolella erittäin paljon ihmisiä, jotka ovat eri tavoin traumatisoituneet kiusaamisen seuraamisena. Koulukiusaamisen vastainen työ tarvitseekin huomattavan paljon enemmän resursseja aina korkeakouluihin saakka. Kiva koulu-järjestelmä olisikin saatava osaksi jokaisen koulun toimintaa poistamalla toimintamallin lukuvuosimaksut. 

Kolmas keino on tukea paremmin kansalaisjärjestöjä niiden työssä ikääntyvien yksinäisyyden vähentämiseksi. Vuosien karttuessa ikätoverit vähenevät, mutta ihminen on loppuun asti sosiaalinen eläin. Tässä yhteydessä on voitava kehittää lisää esimerkiksi yhteisöllisen asumisen muotoja, jossa eri sukupolvet ovat myös sekoittuneet keskenään. Ja paljon puhutun hoitajamitoituksen noston myötä hoitajilla olisi edes hetki aikaa kuulla vanhuksia.

Eikä tässä ole vielä suinkaan kaikki keinot, mitä julkinen valta voisi tehdä vastentahtoisuuden yksinäisyyden vähentämiseksi. Yhteisöllisyyden lisääminen onkin kokonaisvaltainen projekti, joka olisi syytä huomioida myös tulevassa hallitusohjelmassa. Tosin meistä jokainen voi tehdä jotain ilman valtiovaltaakin. Voimme kysyä puolitutuiltakin kuulumiset heidän tullessaan vastaan, tervehtiä naapureitamme ja olla säännöllisesti yhteyksissä sukulaisiimme. Ja voimme sanoa kiitokset toisillemme aina kun sille on paikka.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat