Olli Kohonen Vasemmistoliittolainen Oulusta - juttua maakunnasta ja vähän koko maailmastakin

Mitä Sipilän soten jälkeen?

Sipilän hallituksen sote-palveluiden markkinaehtoistamiseen tähdännyt sote-uudistus kaatui tänään. Lähes kaikkien asiantuntijoiden kritisoima malli meni nurin oman mahdottomuutensa vuoksi. Poliittisten lehmänkauppojen takia tehty diili kaatui pitkälti myös perustuslaillisten ongelmien ja kohtuuttomaksi osoittautuneen kiireen vuoksi. Kaikkien aikojen suurinta suomalaisen palveluiden ja hallinnon uudistamista ei olisi alun perinkään saanut juntata lävitse äärimmäisen kapealla poliittisella enemmistöllä. Lopulta osoittautui mahdottomaksi tunkea neliötä ympyrän muotoiseen koloon. Sen myötä Sipilä päätti myös dramaattisesti jättää hallituksensa eronpyynnön.

Mutta mitä jatkossa? Vasemmistolla on olemassa oma selkeä sote-malli, jossa tähdätään kaikkiin sote-uudistuksen alkuperäisiin tavoitteisiin. Tärkeintä jatkossa on laittaa ihmisten hyvinvointi terveyskonsernien voitonmaksimoinnin edelle.

Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito on sovitettava yhteen ja palveluketjut on integroitava. Samalla on huomioitava erityisesti sosiaalipalveluiden merkittävä osuus meidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta. So-puoli on ollut sote-uudistuksessa lapsipuolen asemassa.

Julkisen sektorin on kannettava ehdottoman keskeinen vastuu, mutta yksityinen ja järjestösektori voisi mielihyvin täydentää palvelutarjontaa tarpeen niin vaatiessa. Keinotekoisille ja byrokraattisille tilaaja-tuottajamalleille ei ole tarvetta. 

Suomeen tarvitaan myös lisää lääkäreitä terveyskeskuksiin esimerkiksi HUS:n entisen johtajan Aki Lindenin esittämällä tavalla. Tämä lyhentäisi olennaisella tavalla hoitojonojen pituutta, mikä on ollutkin asiallinen kenttätason peruste sinällään erittäin tarpeelliselle sote-uudistukselle. Palveluverkon on oltava kattava huomioiden myös syrjäseudun ihmisten tarpeet. Samaan aikaan asiakasmaksuja on alennettava, koska ne ovat erityisen suuri menoerä pienituloisille. Tämä lisäisi myös sosiaalista oikeudenmukaisuutta. 

Sote-uudistuksen tueksi tarvitaan maakunnat eli ne paljon puhutut leveämmät hartiat. Niille on kuitenkin taattava valtiolta riittävä rahoitus ja samaan aikaan myös oma verotusoikeus, joka myös toisi mukanaan aidon demokratian. Ilman verotusoikeutta maakunnat olisivat valtionvarainministeriön ainaisen kiristysruuvin kohteena vailla todellista mahdollisuutta päättää omista asioistaan. 

Vasemmistolla on siis ollut jo pidempään oma vaihtoehto sote-uudistuksen toteuttamiseksi. Emme varmastikaan saa sitä tällaisenaan lävitse yksi yhteen muodossa, koska sote-uudistus on tehtävä parlamentaarisesti. Sote-palveluita ei saa sorkkia vaalikaudesta toiseen heilahtelevien enemmistöjen mukaan, vaan niiden on edustettava pitkäjänteisyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Vasemmiston ja Kokoomuksen sekä kaikkien tältä väliltä on lyötävä kättä yhteen. Tällaista yhteen hiileen puhaltamista Suomi tarvitsee.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Nyt olisi ehdokkaiden, blogistien ja kommentoijien aika unohtaa vanhanaikaisena loanheittopolitikointi ja keskittyä miellyttvämmällä tavalla miettimään yhdessä keinoja yhteiskunnan hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Onhan tuo nähty, ettei lokalogiikka johda kuin pahoinvointiin.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

SoTe olisi mennyt sukkana läpi, jos hallituksella olisi ollut ylimääräinen 3.2 miljardia Euroa käyttöpääomaa sen toteuttamiseen. Ei vaan ollut.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Toivottavasti ei käy niin, että seuraavakin hallitus yrittää jotain mammuttimaista sote-projektia. Olisi parempi keskittyä seuraavalla vaalikaudella välillä korekintaan pikkuviilauksiin.

> Perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito on sovitettava yhteen ja palveluketjut on integroitava.

Ei tarvitse. Nykyinen ehdotus rikkoisi monia palveluketjuja kuntien sisällä, kun osa palveluista siirtyisi maakuntien hoidettavaksi, ja osa jäisi kuntiin. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä ei ole ollut merkittäviä ongelmia, joten siitäkään suunnasta tarvetta uudelleenjärjestelyihin ei ole.

> Sote-uudistuksen tueksi tarvitaan maakunnat eli ne paljon puhutut leveämmät hartiat.

Tuo on vain poliittista liturgiaa. Soten voimavarat eivät kasva vähääkään siitä, että päätösvalta siirrettäisiin kunnilta maakunnille. Nylyinen kuntapainotteinen malli on ollut täysin toimiva.

> Vasemmistolla on siis ollut jo pidempään oma vaihtoehto sote-uudistuksen toteuttamiseksi. Emme varmastikaan saa sitä tällaisenaan lävitse yksi yhteen muodossa, koska sote-uudistus on tehtävä parlamentaarisesti.

Parlamentaarisuuden korostaminen on hyvä linja. Vasemmistoliitto varmasti kannattaa nykyistä ehdotusta hieman lievempää kaupallistamista, ja hieman suurempaa yhteiskunnan vastuuta, mitä pidän hyvänä. Unohtakaa nyt kuitenkin nuo keskittämishaaveet. Niihin ei ole mitään tarvetta. Ainakin täällä päin kunnan järjestämät palvelut toimivat hyvin ja taloudellisesti, ja keskittäminen todennäköisesti vain heikentäisi niitä.

Toimituksen poiminnat