Olli Kohonen Vasemmistoliittolainen Oulusta - juttua maakunnasta ja vähän koko maailmastakin

Seuraava hallitus aktiivimallia kumoamaan

Tällä eduskunnalla olisi vielä keskiviikkona ollut mahdollisuus heittää historian roskakoppaan työttömyysturvan vihattu leikkuri, jota myös aktiivimalliksi kutsutaan. Toisin kuitenkin kävi, koska hallituspuolueiden äänillä äänestettiin nurin sen kaatamista koskeva kansalaisaloite toisessa käsittelyssä. Kun asiasta keskusteltiin eduskunnan suuressa salissa muutama viikko sitten, sitä oli aluksi puolustamassa vain kaksi(!) hallituspuolueen edustajaa, ministerit Mattila ja Lindström. Äänestykseen kuitenkin tuli keskiviikkona paljon isompi joukko, kun ei tarvinnut puhua mitään. Ehkä sekin kertoo jotain.

Aktiivimalli on ruumillistuma Sipilän hallituksen politiikasta, jossa keppi on ollut tärkeämpi kuin porkkana. Aktiivimalli ujutettiin viekkaudella ja vääryydellä lävitse sen jälkeen, kun pääministeri Sipilä oli luvannut kiky-sopimuksen katkeran kalkin juoneelle ay-liikkeelle, ettei leikkauksia työttömyysturvaan enää tulisi. 
Aktiivimalli on kohdistunut erityisesti pitkäaikaistyöttömiin, osatyökykyisiin ja ikääntyneisiin työttömiin. Se voi leikata ihmisen työttömyysturvaa, vaikka olisi kuinka aktiivinen. Viime vuoden lopun tietojen mukaan aktiivimalli oli leikannut jopa 160 000 ihmisen työttömyysturvaa. Se on kaiken kaikkiaan erittäin kohtuuton ja ihmisiä eriarvoistava järjestelmä.

Aktiivimalli voidaan kuitenkin saada nurin jo puolentoista kuukauden kuluttua eduskuntavaalien koittaessa. Vasemmistoliitto kuin myös SDP ovat sitoutuneet kumoamaan aktiivimallin päästessään hallitukseen. Ne eivät varmasti ottaisi myöskään käyttöön aktiivimalli kakkosta, joka ajoi tänään toivottavan pysyvällä tavalla karille. Työministeri Jari Lindström oli pettynyt siihen, ettei työhakupakkoon velvoittava järjestelmä edennyt. On kovin kummallista, että jonkun mielestä moinen hakemuspumppaussysteemi olisi johtanut työpaikkojen syntyyn. Pikemminkin monissa yrityksissä olisi todennäköisesti jätetty laittamatta työpaikkoja julkiseen hakuun, mikä taas vähentäisi monen työllistymismahdollisuuksia.

Aktiivimallin kumoamisen tulee mielestäni olla kynnyskysymys Vasemmistoliiton hallitukseenmenolle. Se on osoitus epäoikeudenmukaisuuksista, joista on ehdottomasti päästävä eroon. Emme varmastikaan saa kaikkia tavoitteitamme lävitse mennessämme valtioneuvostoon, mutta aktiivimallin jättämisen historiaan tulee olla yksi niistä.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Pekka Pylkkönen

Mikään hallitus tuskin kumoaa aktiivimallia sillä se kasvattaa työllisyyttä ja siitä voi syyttää aina Sipilän hallitusta.

Toivotaan että vasurit kuolevat pois nopeasti. Sivistysvaltiossa ei tarvita valehtelevia parasiitteja.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen

Kuinka monta työtöntä on työllistynyt aktiivimallin ansiosta?

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen

Tämä kyllä nyt alkaa olemaan aika lähellä sensuurikynnystä. Minun kanssani saa olla rankastikin eri mieltä. Mutta pois kuolemisesta ja valehtelevista parasiiteista puhuminen on kyllä jo ala-arvoista tekstiä.

Pekka Pylkkönen

Kuoleminen koski tietysti vain puolueita, toisin kuin ylemmällä kommentoijalla joka haluaa jättää kaksi lastani isättömäksi.

Parasiitti on eliö joka ei anna isäntäeliölle mitään vastineeksi. Ihan vasurimeininkiä.

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen Vastaus kommenttiin #5

Luin kyseisen kommentin huonosti aluksi ja sehän lähti nyt välittömästi asiattomana poistoon. Tuollainen on täysin luokatonta. Hirveän rakentavaa ei kyllä sinunkaan kommentointisi ole.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #7

@7. Pylkkönen on ennenkin haukkunut muita kommentaattoreita ties millä tavoin ja syyllistänyt jatkuvasti eräitä työkyvyttömiä laiskureiksi ja rahavarkaiksi. Siksi tuollainen tyyppi ei ansaitse hyvää kohtelua.

Minulla otti niin paljon päähän, että oli pakko sanoa pahasti. Tuollainen ihminen ei ajattele mitään muuta kuin itseään ja kokee olevansa sata kertaa paljon parempi kuin kukaan muu.

Ihmettelen kyllä, jos et ole hänen kommenttejaan muualla nähnyt ennen.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #8

@8. Tuossa on Olli, esimerkki: http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270593...

Siinä Pylkkönen heti ja toinen kommentoija, joka tietää mitä Pylkkösen ajatukset ennen olivat. Moni meistä eivät ole väärässä Pylkkösen ajatuksista.

Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #8

Toivottavasti ymmärrät että ihan samasta syystä minä kirjoitan toisinaan aggressiivisesti. Jatkuva valehteleminen yhteiskunnallisissa kysymyksissä ottaa vain päähän. Toinen asia on sitten tuo yleinen asenne että varakkaat, suurituloiset ja yleisestikin duunarit ovat vain toimettomien orjia. Ratkaisu aivan kaikkeen on ottaa duunareilta väkisin lisää.

En ole mitenkään parempi mutta huomattavasti objektiivisempi. Jos vaikutan itsekkäältä, sinä taas vaikutat itsekkäältä ja yksinkertaiselta. Kyvyttömyytesi ajatella mitään muiden ihmisten näkökulmasta tai yhtään huomista pidemmälle on surullista.

Käyttäjän pasikarhunen9 kuva
Pasi Karhunen Vastaus kommenttiin #12

"Toinen asia on sitten tuo yleinen asenne että varakkaat, suurituloiset ja yleisestikin duunarit ovat vain toimettomien orjia. Ratkaisu aivan kaikkeen on ottaa duunareilta väkisin lisää."

Mikä ihmeen "yleinen asenne"? Itse en tiedä ketään joka ajattelisi noin.

Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #7

Joo ei kieltämättä.

Alkuosaa kuitenkin tarkoitin. Äärimmäisen epäsuositun aktiivimallin työllisyysvaikutukset kuitenkin hyväksytään ekonomistikentässä laajasti. Jopa esimerkiksi AY:ssä. Ralf Sund oli yksi sen pääarkkitehdeistä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Aktiivimalli on oikeiston keksimä uusi nimi leikkauksille. Ei sillä ole ollutkaan mitään muuta tarkoitusta, kuin säästää valtion menoja, ja repiä rahat työttömiltä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/172baaa9-0f3...

Eipä ole kauhea ihme, että demarit ovat voittamassa vaalit.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Aktiivimallin tuottama hyöty pitäisi näkyä sosialimenojen huomattavana laskuna.

Pekka Pylkkönen

2018 tilastoja ei ole vielä saatavissa. Tulevat joskus loppuvuodesta.

Aktiivimalli ei toki suoraan tuonut säästöjä työttömyysmenoihin sillä säästöt käytettiin omavastuuajan lyhentämiseen.

Toimituksen poiminnat