Olli Kohonen Vasemmistoliittolainen Oulusta - juttua maakunnasta ja vähän koko maailmastakin

Kuka haluaa enää töihin vanhushoivaan?

Työ vanhushoivassa on monesti fyysisesti ja psyykkisesti raskasta. Esimerkiksi vaippojen vaihtaminen ja pesuilla käyttäminen vaatii kovaa ponnistelua. Samaan olisi vielä tarjottava virikkeitä esimerkiksi ulkoilujen tai bingohetkien muodossa. Asiakkaat ovat myös vääjäämättä matkalla kohti viimeistä auringonnousua. Muistisairauksista ei parannuta.

Kiire on jatkuvaa. Työkaverit ovat välillä työnantajan säästö ja/tai huijaustoimien ansiosta ihan oikeastikin haamuja. Omaistenkin kohtaaminen kaikessa hässäkässä on hankalaa, koska he vaativat usein ymmärrettävästi parempaa hoivaa, jota ei valitettavasti kykene tarjoamaan. Palkkapäivänä taskuun jäävä summa on äärimmäisen niukka. Varsinkin kalliin asumisen pääkaupunkiseudulla on kyseenalaista, kuinka sillä tulee mitenkään toimeen. Ei se eläminen täällä Oulussakaan kyllä halpaa ole.

Listaa vanhushoivan duuneihin liittyvistä epäkohdista voisi jatkaa tolkuttoman pitkään. Tämä on surullista, koska se on arvokkainta työtä, jota maa päällään kantaa. Iso osa meistä tarvitsee toisen ihmisen apua elämän viimeisinä metreillä. Samaan aikaan vanhushoiva voi olla parhaimmillaan myös työntekijälle erittäin antoisaa työtä.

Kansalaiset ovat työn tärkeydestä samaa mieltä, mutta tällä hetkellä sen arjen todellinen arvokkuus määräytyy pääomasijoittajien voittojen muodossa. Niiden omistaman Esperi Caren toiminta saa yhä hämmentävämpiä piirteitä Uuden Suomen uutisoitua tänään yrityksen syytöksistä henkilökuntaa ja jopa aluehallintoviraston ylitarkastajia kohtaan suljetun Ulrika-kodin yhteydessä.

Kuvaavaa on myös se, että yhtä lailla tänään tuloksestaan kertoneen, surullisen kuuluisan monikansallisen sote-jätti Attendon toimitusjohtaja vaatii yhtiöltään aina vain parempaa tulosta. Arvata saattaa, mistä nämä rahat aiottaneen pölyn laskeuduttua repiä, koska vanhushoivan kulurakenteesta lähes 80 % tulee henkilöstökuluista.  Tuskin ainakaan kyseisen toimitusjohtajan lompakkoon ohjautuvasta tulovirrasta.

On selvää, että nykynuoteilla into hakeutua töihin vanhushoivaan laskee. Vaikka työ on tärkeää, ei siihen välttämättä löydy tekijöitä, jos työnantaja kyykyttää sinua ja asiakkaitasi mennen, tullen ja palatessa. Matalapalkkaisia ja naisvaltaisia aloja ei puolusteta vallan kamareissa samaan tapaan kuin rahan liikkeitä rajojen ylitse. 

Teen itse töitä julkisen erikoissairaanhoidon puolella. Työnantajastani minulla ei ole mitään valittamista. Itse työtehtävät ovat toki haastavia, mutta se on toinen tarina. Olen tyytyväinen siihen, että vaihdoin aikuisalalla hoitoalan työhön. Tällä alalla on kuitenkin monenlaisia töitä ja työnantajia. 

SuPerin vuonna 2016 julkaiseman tutkimuksen mukaan peräti 70 % lähi- ja perushoitajista on harkinnut alanvaihtoa. Luku on varmastikin kasvamaan päin kaiken yllä olevan valossa. Samassa tutkimuksessa todettiin myös, että 93 prosenttia hoitoalan ihmisistä on huolissaan hoidon laadusta. Tästä kaikesta valtajulkisuudessa on vihdoin alettu keskustelemaan.

Nyt olisi syytä puhua myös siitä, kuinka alan vetovoimaa parannetaan. Suomessa kohdataan muuten mahdoton yhtälö väestön vanhetessa. Ikäihmisille voidaan kyllä tarjota inhimillinen hoiva. Kyse on poliittisista valinnoista. 

Eräs keskeinen keino on parantaa hoitajamitoitusta numeroon 0,7, mikä helpottaisi työolosuhteita. Jos esimerkiksi yövuorossa olevalla hoitajalla olisi kollega apunaan hoitotoimenpiteissä, olisi työ mielekkäämpää ja asiakkaat olisivat paremmissa käsissä. Pitkään yöhön ei tarvitsisi tulla sydän syrjällään.

Hoitajamitoituksen suurentaminen toki maksaisi reilut 200 miljoonaa, mutta sen ei tarvitse olla muualta pois. On ehkä osoitus arvopohjasta, että Kokoomuksen Petteri Orpo puntaroi tämän olevan mahdollisesti pois vammaispalveluista tai lastensuojelusta. Minä näen paremmaksi leikkaukset siihen, että varakkaimmat tienaisivat 900 000 euroa miljoonan sijasta.

Hoitajamitoituksen noston voisi nimittäin rahoittaa esimerkiksi alentamalla listaamattomien osakeyhtiöiden osinkojen tuottoastetta ja nostaa sitä lähemmäksi yleistä osinkoverotusta. Tämä toisi esimerkiksi SAK:n laskelman mukaan lähes 300 miljoonaa valtiolle. Myös varallisuusveron palautus toisi 100 miljoonaa vuositasolla, eli rahat kyllä saataisiin järjestymään. Kaikista rikkaimmilla on kyllä varaa maksaa hieman enemmän inhimillisen yhteiskunnan puolesta.

Tällä yhteensä 400 miljoonan euron summalla saataisiin myös hoidettua kohtuulliset palkankorotukset hoitoalalle mitoituksen nostamisen lisäksi. Rahan satsaaminen vanhushoivaan ei olisi mikään kummajainen edes taloudellisesti Pohjoismaiden näkövinkkelistä, koska esimerkiksi Ruotsin tason saavuttaminen edellyttäisi asiantuntijan mukaan miljardin satsauksia.

Samaan aikaan voitaisiin myös hyödyntää digitalisaatiota duunarinkin hyödyksi. Rakennusliiton Kyösti Suokas teki eilen erinomaisen esityksen, jossa hoitoalalle luotaisiin kulunvalvontajärjestelmä, josta voitaisiin tarkistaa ovatko hoitajamitoitukset kunnossa. SuPerin ja Tehyn puheenjohtajat pitivät esitystä hyvänä. Pohja tälle on jo olemassa, koska jokaisella terveydenhuoltoalan ammattilaisella on oma sirullinen tunnistekorttinsa. Rakennusalalla vastaavanlainen veronumeron käyttö on vähentänyt pimeän työvoiman käyttöä. Tästä kaikesta hyötyisi myös rehellinen yrittäjä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Yksityisissä vanhus- ja vammaispalveluissa raha seuraa potilasta. Millainen olisikaan tilanne, jos perustuslakivaliokunta olisi ollut lepsumpi ja päästänyt hallituksen ensimmäisen version sotesta läpi? Rahaa ainakin palaisi rutosti.

Toimituksen poiminnat