Olli Kohonen Vasemmistoliittolainen Oulusta - juttua maakunnasta ja vähän koko maailmastakin

Köyhän kuolemanrangaistus

Olen etuoikeutettu ihminen. Minulla on terveyttä, työtä ja perhe. Minulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus. Orastavasti ihan mukava keski-ikäkin.

Vanhemmat kasvattivat minua hyvin ja lämmöllä. Sain käydä koulua niin pitkälle kuin halusin, eikä raha ollut perheessämme ongelma. Liikaa ei sitä kyllä ollut, tarpeeksi kuitenkin.

Olen päässyt lähes aina haluamiini työpaikkoihin. Tätä nykyä minulla on myös ihmisiä, jotka odottavat minua kotona. Taloudellinen tilanteeni on kohtuullinen, vaikka sairaanhoitajan palkat eivät Suomessa kovin häävit olekaan. Todennäköistä on, että elän myös kohtuullisen iäkkääksi. Toki elämä saattaa jollain tavalla näyttää ikävämmät puolensa minullekin, jolloin tilanne voi muuttua hetkessäkin.

Kaikki eivät ole näin onnellisessa asemassa Suomessakaan. Terveyserot ovat kasvaneet entisestään viime vuosien aikana. THL:n viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan hyvätuloisen nuoren miehen on yli kymmenen vuotta pienituloista korkeampi. Taustalla ovat muun muassa terveyspalveluiden erilainen saatavuus. Kaltaiseni paremmassa asemassa ovat esimerkiksi työterveyspalveluiden piirissä. Voimme hoidatuttaa lähes jonottamatta liki kaikki pienet ja suuremmatkin vaivat.

Kuolleisuuden eroja selittää muun muassa alkoholinkäyttö. Pienituloisille niin sanotusti ”sattuu ja tapahtuu” enemmän, mikä taas näkyy esimerkiksi sairaaloiden yhteispäivystyksissä. On myös huomattava, että esimerkiksi Helsingin Jakomäessä ja Eirassa asuvien välillä on seitsemän vuoden ero eliniänodotteessa. Eikä varmaankaan tarvitse avata sitä, kummassa eletään pidempään. Syyt ovat juuri alkoholinkäytössä ja tupakoinnissa.

Liikuin itse lapsuudessani ja nuoruudessani paljon Oulun Rajakylässä, joka luettaneen myös ongelmalliseksi lähiöksi. Asuimme tosin ”paremmalla puolella” Rajahaudassa, eikä kotiovemme vieressä ollut pubikeskittymää. Silti monet rankatkin asiat tulivat lähelle esimerkiksi koulukavereitteni kautta, mutta itse elin kyllä melkoisessa puuterissa varsinkin jälkikäteen ajateltuna.

Osattomuuden kokemus ja kiistattomat sosiaaliset sekä terveydelliset ongelmat antavat lapselle elämän Mustan Pekan kouraan jo heti lähdössä. Tämä tilanne on akutisoitunut, koska esimerkiksi peruskoulun päättäneistä noin 11 prosenttia oli viime vuonna erittäin puutteellinen luku- ja kirjoitustaito. Siitä onkin hankalaa lähteä ammattikoulutukseen, jos ei ymmärrä vaikkapa sähkökytkentöihin liittyviä merkintöjä. Ja suunta ei muutenkaan sen jälkeen ole keskimäärin kovin hyvä. Suomessa on tällä hetkellä kaikkiaan noin 70 000 syrjäytynyttä nuorta, jotka maksavat yhteiskunnalle vuosittain 1,4 miljardia euroa.

Kaiken kaikkiaan erityisesti kaikista pienituloisimmat miehet kuolevat turhaan jopa 3,9-kertaa enemmän kuin suurituloisimman viidenneksen vertailukohtansa. THL:n tutkimusprofessori Sakari Karvonen tarkoittaa turhaan kuolemisella menehtymistä hoidettavissa oleviin kansantauteihin kuten diabetekseen alle 75-vuotiaana.

Köyhyys onkin tietyllä tapaa kuolemanrangaistus. Vaikka kukaan ei selviä elämästä hengissä, ei kenenkään mielestäni tarvitsisi kuolla turhaan edes Suomessa. Meillä on moni asia erittäin hyvin, koska juuri kukaan suomalainen lapsi ei taida menehtyä likaisen juomaveden aiheuttamiin ripuleihin. Silti nykyisenkään tilanteen vallitseminen ei ole mikään luonnonlaki.

Mikä sitten avuksi? Ehkä eräs keskeinen asia voisi olla sote-palveluiden aito integraatio. Valitettavasti juuri nyt suunta näyttää sote-uudistuksessa toiselta, mutta mikäli raja-aidat sosiaali- ja terveyspalveluiden välillä aidosti kaadettaisiin, tiedonkulkua eri toimijoiden välillä helpotettaisiin ja painopiste kaikessa toiminnassa siirrettäisiin ennaltaehkäiseviin palveluihin, voitaisiin saada aikaan paljon. Esimerkiksi Imatralla saatiin lyhyessä ajassa paljon aikaan niin inhimillisesti kuin taloudellisesti siirtymällä panos perheneuvolatyössä jo syntymää edeltäviin aikoihin.

Paljon pitäisi tapahtua muutenkin. Sakari Karvonen esittää myös muun muassa etsivän terveystyön elvyttämistä ja sosiaaliturvan uudistamista, joka on joka tapauksessa tulossa ensi hallituksen työlistalle. Toivottavasti se tehdään sosiaalisesti oikeudenmukaisesti.

Varsinaisesta kuolemanrangaistuksesta on Suomessa luovuttu jo aikaa sitten. Onneksi. Nyt olisi myös aika luopua köyhän kuolemanrangaistuksesta. Se on ainakin minun suurin toiveeni tuleville vuosille keskituloisena ja etuoikeutettuna ihmisenä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Pientuloinen yleensä tupakoi ja käyttää enemmän alkoholia, sekä varmasti syökin epäterveellisemmin, kuin koulutettu paremmin palkattu henkilö. Alkoholia ja tupakkaa kuluu, vaikkei olisi edes moiseen varaakaan.

Terveelliset elämäntavat ovat halvat ja tarjolla kaikille, jos vain tahtoa löytyy.

Pitkäikäisyyden taustalla on yleensä varsin askeettiset, säännölliset ja kurinalaiset elintavat ja kieltäytyminen kokonaan tai varsin niukka nautintoaineiden käyttö.

Kuolemanrangaistuksesta puhuminen on jo täyttä soopaa jokaisen yleensä valiten vapaaehtoisesti tiensä terveelliseen elämään.

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen

Tämähän on nyt samanlaista retoriikkaa kuin että masennuksesta pääsee irti ottamalla itseään niskasta kiinni. Kun elämässä ei ole valttikortteja kourassa, niin näköalattomuuden myötä voi käydä huonosti.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Mielenterveyden suhteen elämän valttikortit on jaettu tasan kaikille - niin vähävaraisille, kuin varakkaammillekin, eikä asiaan voi juurikaan vaikuttaa.

Näköalattomuus jo lapsuudesta lähtien on suuri vitsaus, johon paras lääke voisi olla ehkä työn ja arvostuksen mahdollisuudet. Meillä vaan kuitenkin on tarjolla aivan liian vähän ja epätasapuolisesti yksityisrahoitteisia työpaikkoja.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell Vastaus kommenttiin #3

Ei tuokaan pidä paikkaansa. Hyvin pärjäävä saa ostettua tarvitsemiaan mielenterveyspalveluita, kuten terapiaa (joka on se, joka oikeasti auttaa parantumaan toisin kuin se julkisella harrastettu "kustannustehokas" lääkkeiden syöttäminen), halutessaan. Köyhälle tai huonosti pärjäävälle ylipäätään hoitoon pääseminen saattaa olla vuosien yrityksen takana, jona aikana elämä ehtii hajota käsiin entistä pahemmin, ehkä korjaamattomaksi asti. Siihen päälle tulee sitten esimerkiksi tuo terapian saaminen, johon onnekkaimmat pääsevät, ja joka sekin voi olla vuosikausien takana.

Mielenterveysongelmia voidaan hoitaa, joko parempaan kuntoon, terveeksi tai ainakin elämänhallinnan saavuttamiseen asti, mutta kyse on siitä resurssoidaanko siihen tarpeeksi ja kelle tätä hoitoa aidosti tarjotaan, ja ketkä vain tungetaan pilleripurkki kädessä takaisin kadulle "hoitamaan itseään". Toki on sairauksia, joille ei voida ainakaan nykyhoidolla tehdä kovin paljoa, mutta paljon on myös sairauksia, joita voitaisiin hoitaa, mutta jotka jätetään pitkälti hoitamatta resurssien puutteen vuoksi.

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen Vastaus kommenttiin #4

Hyviä pointteja, toki lääkehoidollakin on sijansa useissa mielenterveysongelmissa. Lisäksi mielekäs tekeminen on usein se kaikista tärkein asia mikä auttaa.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #5

Mitä mielekästä rutiköyhä voi mielestäsi tehdä. Kukaan hullu ei aina jaksa tallata noita samoja katuja, kukaan ei jaksa istua tuolla kauppakeskuksessa rikkaiden tavarakuormia ihailemassa, eikä kukaan jaksa aina lukea (vaikka olisikin ajantasaiset lasi, että näkisi), kukaan ei jaksa hypätä kolmiloikkaa, jos ei välillä saa tehdä jotain järkevääkin. TV suoltaa paskaa, jos ei ole varaa maksaa ylimääräisistä (mainos)kanavista, joista sitten saa ihan rahan edestä katsoa mainoksia. Mitä hittoa MIELEKÄSTÄ sinä voit ilman rahaa tehdä? Entäpä, kun ei ole vaatteita, että pääsisi ulos, saatika ihmisten ilmoille?
Turha teidän, jotka ette ole tätä helvettiä kokeneet, on tulla neuvomaan miten meidän köyhien tulisi elää, kun teidän sanomananne jokainen sana on kuin ehdoin tahdoin sylkisitte päällemme. Miettikää vähän - mekin olemme joskus olleet ihmisiä ja hyvin koulutettuja ja hyvin palkattuja, mutta elämä on vaan runtannut vähän liian ison potkun palleaan ja siitä ei tämä yhteikunta anna toipua, vaan se vie kaken, jopa ihmisarvon, juurikin teidänlaistenne mistään mitään tietämättömien ihmisten vuoksi. Näen nimittäin, että niillä ihmisillä, jotka näitä päätöksiä tuolla tekevät, on ihan yhtä vähän älliä päässäön kuin teilläkin, jotka täällä luulette tietävänne, millaista on elää todella köyhänä ja joutua silti elämään teidänlaisetnne kusipäiden maailmassa.
Tässä tuli nyt vuodatus jo tuolla aiemmin olleelle "tietäjälle", vaikka tämä lähti näistä mainitsemistasi "JOKAMIEHEN OIKEUKIEN KÄYTÖSTÄ".

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

"Pientuloinen yleensä tupakoi ja käyttää enemmän alkoholia, sekä varmasti syökin epäterveellisemmin, kuin koulutettu paremmin palkattu henkilö."

Tämä uskomus on suurelta osin täyttä "p````ka", muutoin kuin syömisen osalta. Käyhällä ei ole varaa syödä kunnolla, mutta lukuunottamatta pientä vähemmistöä, eivät köyät sen emempää jo kuin poltakaan yhtään enempää kuin rikkaat. Tämä harha muodostuu siitä, että se näkyvä osa, mikä tuolla kaduilla mellastaa, juo ja polttaa, luo kuvan köyhistä juopoista, mutta se ei välttämättä ole köyhyyttään siihen sortunut, vaan on joutunut siihen juotuaan rikkautensa, eli juominen on usein lähtöisin muista ongelmista kuin köyhyydestä.
Tosin sekin johtaa köyhyyteen ajan myötä, mutta tässä eivät syy ja seuraus aina ole yksisuuntaisia.
Kaiken muun lisäksi rikkaat juovat ja mellastava fiksummin sisätiloissa ja poissa kansan silmistä, joten heidän ryyppäämisensä ei tule niin hyvin esiin, mutta menkääpä tuonne "parantoloihin" katsomaan, niin siellä on hyvinkin enemmistö hvyistä oloista lähtöisin olevia ihmisiä. Päihdekatkaisussakin (sis. myös huumeet ja lääkkeet) lienee enemmistö hyvien perhiden jälkeläisiä. Se, että he usein sitten päätyvät viimekädessä tuonne kadulle on seurausta juomisesta, eikä juominen ole seurausta köyhyydestä. Tämä on hyvä huomioida, kun puhutaan köyhien juopotelusta.
Avioerot, työttömäksi joutuminen, mielenterveyden ongelmat jne, tapahtuvat usein ensin ja siitä seuraa juominen ja köyhyys.
Kannattaisi ottaa asioista selvää, ennekuin leimaa ihmisiä.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Täyttä horinaa. Kyllä terveelliset elämäntavat ovat tarjolla kaikille, joilla ei ole tätä rajoittavia sairauksia. Terveellinen rumsaasti kasviksia sisältävä ruoka on halpaa ja liikunta on täysin ilmaista. Henkiselle puolelle apuja löytyy ilmaisista kirjastoista, televisiosta ja internetistä. Ainoana maailmassa jokamiehenoikeudet, joka sallii luonnossa liikkumisen, marjastamisen, sienestämisen ja kalastamisen on sekin merkittävä etu suomalaisille.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #7

Voi Lauri miten kaukana tuo on totuudesta. Toivon sydämestäni, ettet koskaan joudu kokemaan tätä kurjuutta, mutta pieni piru olkapäälläni sanoo, että ehkä sinun olisi hyvä nähdä totuus, niin voisit oppia elämästä jotain sinäkin. Näkee, että olet katsellut elämää vain yhdellä silmällä ja pelkään että sekin on ruskea.
Mitä tulee näihin jokamiehen oikeuksiin, niin luuletko, että täältä kaupungista mennään noin vaan metsään poimimaan marjoja ja keräämään sieniä ilman autoa ja siihenhän meillä köyhillä ei ole varaa, kun ei ole edes bussilippuun. Ja, luuletko, että noita raitteja jaksaa joka päivä tallata, kun ei ole varaa edes kahvikuposelle poiketa välillä ja mitä kirjastoon tulee, niin se antaa paljon, mutta ei voi olla koko elämä. Nuo mainitseasi asiat eivät jaksa pitää elämää yllä, jos ei elämässä muuta ole, joten ota ensin asioista selvää ja tule sitten viivalle, mutta nyt lakkaa puhumasta täyttä paskaa.

Käyttäjän tuominenanttijuhani kuva
Antti Tuominen Vastaus kommenttiin #7

Ymmärrän kyllä näkökulmasi. Ei kenenkään ole pakko tupakoida (huomasin sen itsekin 4 vuotta sitten 50 vuoden sauhuttelun jälkeen) ja liikunta on tosiaan ilmaista. Alkoholin juominen ja huumeiden käyttäminen on oma valinta.
Jos katsotaan asiaa kaltoin kohdellun nuoren näkökulmasta, asia ei ole niin yksinkertainen kuin esität. Syrjäytymisen taustalta löytyy usein samat asiat: raakaa väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, alkoholistivanhemmat, laitokseen sulkemista, näistä johtuvat kouluvaikeudet jne. Kovan lapsuuden ja nuoruuden kokeneet ovat henkisesti hajalla olevia ihmisiä. Useat ajautuvat päihteiden väärinkäyttäjiksi, prostituution harjoittajiksi ja rikollisiksi. Aina on yksilöitä, jotka nousevat tällaisesta suosta, mutta se on harvinaista. Ihminen on laumaeläin, nuori hakeutuu vertaistensa (muiden syrjäytyneiden) joukkoon ja sitten se on menoa.
Köyhyys sinänsä voi olla jatkuvana hyvinkin masentavaa, eikä masentunut varmaankaan pysty elämäntapojaan miettimään saati korjaamaan, vaikka se hyväksi hänelle olisikin. Pientä laajakatseisuutta toivon Lauri sinulle. Ja hyvää syksyä, on hienot ilmat liikuskella vaikka metsässä.

Käyttäjän JanneHildn kuva
Janne Hildén

Juu, kovaa mutuilua nautintoaineiden käytöstä.
Ei ole tuulesta temmattu termi "sikariporras."

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Kyllä se ihan tutkitusti alkoholinkäyttö on suurin yksittäinen tekijä eri sosiaaliluokkien kuolleisuuseroissa. Pienituloiset juovat humalahakuisemmin ja käyttäytyvät riskialttiimmin päihtyneenä.

Seuraavat seikat löytyvät sitten tupakoinnista ja ylipainosta.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #10

Uskallan olla sinunkin kanssasi eri mieltä. Hyväosaiset osaavat pitää asiat piilossa, eivätkä näy tuolla kaduilla, mutta siellä on alkoholismia ihan samalla tavalla kuin köyhienkin keskellä ja se viinan pirulainen ei valikoi, se tappaa niin käyhän kuin rikkaankin. Toinen asia on sitten se, että ne rikkaatkin ajautuvat usein tuonne kadulle "näkymään", kun viina vie perheen, kodin ja työn, eikä enää olekaan sitä suojaverkkoa, joka piilottelsisi sitä jatkuvaa juomista. Ja silloin tämä rikaskin näkyy tilastoissa siellä köyhien sarakkeessa.
Tämä on asia, jos ei yleensä puhuta, mutta se on valitettava totuus. Otetaanpa siis silmäkäteen ka katsotaan totuutta suoraan silmiin, eikä taas tuijoteta vääristyneitä tilastoja.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell Vastaus kommenttiin #10

Ongelmallinen päihdekäyttäytyminen ei ole ongelman ydin, vaan useimmiten tuollaisen päihdekäytön taustalla on tekijöitä, jotka aiheuttavat sitä. Ei siis ole välttämättä alkuunkaan niin, että päihdekäyttö johtaa köyhyyteen, vaan köyhyys tai muut vastaavat negatiiviset asiat johtavat päihdeongelmiin. Toki tässäkin asiassa on usein tehokas "feedback-loop".

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Mistä tämä kommunismin perintö vasemmistolaisuus virisi oliko se kodin perintöä vai mitä, ajatellen Oulun porvari perinteitä jo tervaporvareista lähtien.
Muutoin on eettisesti väärin sanoa köyhän kuolemarangaistuksesta tämän päivän Suomessa toimeentulotukineen, asumistukineen, työmarkkinatukineen ja työttömyyskorvauksineen.
Suomessa saa juoda itsensä hengiltä, saa polttaa polttaa tupakkaa kuin korsteeni, onneksi ihminen on omien valintojensa summa oli köyhä tai rikas.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Ihmisen valintoihin vaikuttavat tämän olosuhteet. Tästä ei ole mitään epäselvyyttä. Jos sinä olisit syntynyt eri maahan, eri perheeseen tai eri mihin vain, valintasi eivät olisi olleet samoja kuin ne ovat olleet nyt. Vastuun sysääminen yksin yksilölle ja tämän valinnoille on puhdasta syyllistämistä ja täydellistä yksinkertaistamista.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Vastikkeellinen sosiaaliturva olisi todennäköisesti tehokkain keino mitä käytössä on.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Nyt taidan olla kerrankin kanssasi samaa mieltä. Ainakin pitäisi olla painavat syyt loisia vaan sohvan nurkassa.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Tekö oikeasti luulette, että "sohvalla loisiminen" on jotenkin äärimmäisen mukava ja haluttava olotila? Se voi kuulostaa siltä jos työ täyttää päivät ja olisi kiva saada enemmän lepoaikaa, mutta elämäntapana se on erittäin puuduttavaa, tylsää ja onnettomaksi tekevää. Kyllä ehdoton enemmistö varmasti haluaisi jotain muuta jos on tuohon olotilaan ja köyhyyteen päätynyt, mutta usein näillä ihmisillä on erinäisiä esteitä ja ongelmia, joiden ratkaisuun näillä ei ole avaimia.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #17

Olen itse joutunut olosuhteiden pakosta "loisimaan" ja tiedän kyllä, mitä se on, mutta silti olisin mieluusti ollut tekemässä vaikka jotain, mitä vaan, kunhan se olisi tuonut elämääni sisällon. Se kun valitettavan usein on niin, että siellä sohvalla loisijalla se toimeentulo ei mahdollista juurikaan muuta kuin sen kaljakuppilassa pummaamisen tai juurikin sen loisimisen ja ne eivät kumpikaanole kovin mieltä ylentäviä asioita. Yritin sitä kuppilahommaakin, mutta onneksi se ei ollut mun juttuni, joten jäi vain toinen, joten hakeuduin aikani kuluksi vapaaehtoistöihin ja se piristi päivääni kummasti. Pääsin ihmisten ilmoille ja ennen muuta näin toisia köyhiä, joten en tuntenut itseään niin arvottomaksi kuin ymmärtämättömien, pitkin nenänvarttaan katselevien tollojen keskellä. Voi, kunpa näille TOLLOILLE voisi jotenkin kertoa, miten paljon he loukkaavat ihmistä, joka monesti ilman omaa syytäänon ajautunut siihen tilaan, että hänellä ei ole mitään ja elää pitäisi, vaikka jokainen päivä on yhtä tuskaa. Aamulla ensimmäinen ajatus on, josko tämäpäivä olisi viimeinen, ettei enää tarvitsis tavata tyhtään tolloa, ei missään virastossa eikä muuallakaan, kun tämä elämä on muutenkin jo tarpeeksi rankkaa.
Mitä hyvää te saatte siitä, kun viette meiltä elämän? Senkin vähäisen, mitä meillä on jäljellä.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #17

Se on kaikkien etu että korsi kannetaan kekoon vaikkei itse töitä löytäisikään. Se tuo merkitystä omaan elämään, vähentää blogissakin kuvattuja sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ja tekee lisäksi muiden avun vastaanottamisesta hyväksyttävää kaikkien silmissä. Vaikea siitä on pahaa sanottavaa löytää.

Vaikeaa on vain sohvalta nouseminen jos siellä oloon on tottunut. Mutta kaikille mahdollista silti.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #21

Tämä on ihan totta. Se ensimmäisen askeleen ottaminen on vaikeaa, mutta kun sen on saanut otettua, niin toinen on jo paljon "kevyempi". Tästä syystä olenkin patistellut ihmisiä vähän tuuppaamaan kanssakulkijoitaan siihen suuntaan, sillä se kaverin käsivarsi hartioilla tuntuu paljon mukavammalle, kuin yhteikunna kylämä koura. Sitä yleensä vastutetaan jo periaatteessa. Monille sana pakko muodostaa sen korkeimman kynnyksen.

Ja porkkanaa, sitä yhteikunnan taholtata rvittaisi, eikä koko ajan keppiä. Vaikka pieni bonus vapaaehtoisesta työstä, mutta nyt pelotellaan senkin verottamisella tai siitä tehdään este työn haulle. Nämä ovat suorastaan toisensa pois sulkevia asioita, nämä yhteiskunnan toimet.

Samoin ulosottolakiin pitäisi kiireen vilkaa tehdä radikaali muutos, ettei ulosottovelkaisen tarvitsis pakosta kärvistellä siellä sohvan nurkassa tullakseen edes jollain tavalla toimeen. Uusia keinoja tarvitaan, mutta ei noita rangaistuksia, vaan pieniä korvauksia siitä, että jaksaa ottaa sen ensimäisen askeleen.

Voisin luetella näitä pitkän rimpsun, mutta kuka niistä välittää. Ehkä joku teistä lukee, mutta siihen se jää. Nämä hallituksen jäärät ovat niin itseään täynnä, etteivät ne osaa nähdä kuin oman napansa ja oman rajoittuneen mielensä.

Tunnettu tosiasiahan on, että asema ei korreloi ÄO:n kanssa, eikä sosiaalinen asema välttämättä merkitse kehittyneitä sosiaalisia taitoja.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

1970-luvulla puhuttiin ”rakenteellisesta väkivallasta”, jota blogisti kuvaa mielestäni hyvin. Tuo termi oli selkeän vasemmistolainen ja ”elitistisenä porvarina” torjuin sen suoralta kädeltä. Nyt yli 60-vuotiaana huomaan että tuo sanottu väkivalta näyttää olevan jopa lisääntymässä.

Kansakouluaikaisia, pienille tuloille jääneitä, ”heikompiosaisia” kavereita on viimeisten 10-15 vuoden aikana kuollut puolisen tusinaa, ja nimenomaan sen seurauksena, että riittävää apua ei olla kyetty hakemaan, syynä niin rahan kuin tiedonkin puute. Koulutuskin on ollut ja on edelleen (vanhempien) lompakosta kiinni.

Jo pelkästään nimityksissä on eroja yhteiskuntaluokkien välillä: köyhä on tuurijuoppo, varakkaampi jakoulutetumpi dipsomaani. Raha tässäkin asiassa ratkaisee kunnossa pysymisen.

Itse eläkeikää lähestyvänä erittäin hyväosaisena ihmettelen puheita siitä, että jokaisella on samat mahdollisuudet pitkään ja hyvään elämään. Osittainhan tuo on tietysti geeneistä kiinni, mutta ympäristö näyttää dominoivan perimää voimakkaammin. Juristin ammattitauti voi olla alkoholismi, mutta ei tätä työtä tekemällä paikkojaan rikki saa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Pidimme viime vuonna kahden hengen luokkakokouksen kun kumpikin vielä hengissä oleva täytti 70 vuotta. Sairaudet ja itsemurhat ovat eniten rivejä harventaneet. Maalaiskylän koulussa ei ollut yhtään oikeasti hyväosaista, oli vain köyhien mökkiläisten lapsia. Jonkun kotona saattoi olla yksi lehmä, jossakin taisi olla jopa kuusi.

Toinen vielä elossa oleva teki työnsä kotipaikassaan maanviljelijänä, minä kiertolaisena. Eikä kumpikaan tupakoi :)

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Sukuni naiset (sodan sukupolvi) ovat eläneet järjestään yli 90-vuotiaiksi, miehet kymmenisen vuotta vähemmän. On tupakoitu ja viinakin on virrannut.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Äitini eli 89-vuotiaaksi, isä kuoli ennen kuin ehti täyttää seitsemänkymmentä. Isä tupakoi, äiti ei.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #26

Toisaalta, minä en tiedä ketään, joka olisi selvinnyt tästä elämästä hengissä, joten.....

En minäkään polta.....enää.....

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #27

Ei elämästä selviä hengissä, kuten Juice riimitteli. Loppumatka voi tosin olla helpompi jos ei ole itse hankittuja oireyhtymiä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

"Olen etuoikeutettu ihminen. Minulla on terveyttä, työtä ja perhe. Minulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus. Orastavasti ihan mukava keski-ikäkin."
Etuoikeutettua viljellään aika tavalla. Toiset ilmoittavat olevansa etuoikeutettuja. Yleensä halutaan syrjiä tai syrjäyttää ilmoittamalla joinkin ihmisryhmän, usein valkoiset miehet, oleva etuoikeutettuja. Tämä sitten yleistetään koskemaan kaikkia ryhmän jäseniä.

Mielestäni "etuoikeutettu" tarkoittaa, että henkilö saa jotain ansaitsemattomia etuja. Saa työn jonkun muun ohi, vaikka ei ole pätevä tai ansioitunut tehtävään. Saa omaisuutta tai varallisuutta ansaitsemattaan. Tai jotain ansaitsematonta arvostusta. Eli oletko siis saanut työn, vaikka et sitä ansaitse tai koulutusta? Perintön voisi tietenkin olla sellainen? Arvostus? Suomalaisia miehiä nyt juuri arvosteta. Päin vastoin olevan tilanne? Oliko hyvä lapsuus ja nuoruus ansaitsematonta? No ilmeisesti olet sitten etuoikeutettuna syrjäyttänyt monia sellaisia, jotka paremmin olisivat nämä "saavutuksesi" ansainneet. Itselläni kyllä ei ole vielä ollut kovin etuoikeuttua oloa. Kyllä aika kovan läpi ollaan menty. Varsinkin se lapsuus ja nuoruus. Silti pärjättu, joten ajattelisin, että olen ansainnut tämän mitä olen saavuttanut. Eikä silti millään varmalla pohjalla olla.
Mutta uskottava se on, kun sanot, että olet etuoikeutetun ryhmän jäsen. Yhdenvertaisuus tai tasa-arvohan ei etuoikeuksia siedä, joten..

Mutta muusta mitä kirjoitat, niin puhut erittäin tärkeästä asiasta. Minusta ne suomessa yleensä kuitataan, että katso peiliin. Kyllä kysymys on yhteiskunnallisesta vakavasta ongelmasta. Monet eivät sellaisesta nuoruudesta selviä vaan jäävät sitten toistamaan sitä vanhempien elämää. Mahdollista selviäminen kyllä on. Usein tosin jää monia vaikeuksia, jotka kyllä havaitsee läpi elämän.

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen

Kuten kuvaan, niin minusta on etuoikeutettua syntyä esimerkiksi perheeseen, jossa on saanut kasvaa hyvissä merkeissä. Kovin monella ei todellakaan ole tällaisia lähtökohtia elämään, vaan turhan moni joutuu Suomessain esimerkiksi kokemaan lasisen lapsuuden.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset