Olli Kohonen Vasemmistoliittolainen Oulusta - juttua maakunnasta ja vähän koko maailmastakin

Me kaikki kuolemme, mutta miten?

Kuolema ja syntymä ovat maailman luonnollisimmat asiat. Olen itse kokenut molemman näistä ihmeet. Suurin ilon hetkeni elämässäni on ollut poikani syntymä. Ja varmasti surullisin äitini kuolema. Kuolemaa ja syntymää olen nähnyt ja käsitellyt myös työssäni, terveydenhuollon ammattilaisen näkökulmasta. Silloinkin niihin liittyvät ymmärrettävästi aivan valtavat lataukset. Molemmat ovat peruuttamattomia.

Kuoleminen ja syntyminen ovat myös itse kunkin elämän ainoat varmat asiat. Tosin niissäkin voi näkyä (ja todennäköisesti näkyy) tämän maailman raastava epätasa-arvoisuus. Hyvinkin monella tavalla.

Valitettavasti eduskunta päätti tänään, ettei erästä epäkohtaa tähän liittyen korjata (ainakaan vielä), kun se hylkäsi eutanasiaa koskevan kansalaisaloitteen. Eduskunnan enemmistö hylkäsi mahdollisuuden, jossa kaikista suurimmissa kärsimyksissä olevat saisivat viimeisen helpotuksen muiden helpotuksen mahdollisuuksien jo täysin kadottua.

Eutanasia ei ole murhaamista tai tappamista. Kansalaisaloitteessa sille olisi asetettu erityisen tarkat rajat, jolloin armokuolema olisi mahdollista ja sen tulisi aina lähteä vain kognitiivisesti kompetentin, parantumattomasti sairaan ja tuskan ja kivun riivaaman ihmisen omasta aloitteesta yhteistyössä hänen hoitavan tahonsa kanssa. Näin olisi voitu mielestäni poissulkea mahdollisuus eutanasian arvelluttavasta käytöstä.

Eutanasian mahdollisesti tulevaisuudessa joka tapauksessa häämöttävän käyttöönoton myötä tulisi myös tietenkin kehittää yhtä aikaa saattohoitoa ja kivunhoitoa paremmaksi. Näissä asioissa on huutavia epäkohtia Suomessa liittyen erityisesti ihmisten asuinpaikkaan. Parasta mahdollista apua tarjoavaan Terhokotiin pääsee esimerkiksi kovin harva peruuttamattomasti sairas viimeisiksi hetkiksi.

Kun minä kuolen, niin toivon sen tapahtuvan arvokkaasti. Jos joskus tulevaisuudessa tappava syöpä jäytää minua pala palalta hengiltä sietämättömien kipujen riivatessa, ilman mitään lääketieteen ammattilaisten arvioimaa mahdollisuutta parantua, toivon silloin eutanasian olevan mahdollista. Että asiaa voisi harkita.

Ymmärrän myös heitä, jotka osaavat perustella kantaansa toisesta näkökulmasta. Eutanasia on kaikista perustavinta laatua olevin asia ja siksikin sitä voi kritisoida hyvinkin asiallisin perustein.

Mutta lopuksi toivon kaikkien perehtyvän erityisesti lääkäri Harri Seppälän asiaa koskeviin bloggauksiin täältä Uudesta Suomesta. Hänen oma kolmevuotiaspoikansa menehtyi kolmevuotiaana aivoverenvuodon jälkiseuraamuksiin, ja hänen elämän loppumetrit olivat tuskan raastamia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Anestesiologian parhaat asiantuntijat lienevät eri mieltä nykylääketieteen mahdollisuuksista lievittää tuskia ja kipuja. Ainahan ihminen saadaan lääketieteen keinoin uneen vaivutetuksi.

Eduskunnan enemmistö hylkäsi mahdollisuuden, jossa kuolemaa nopeutetaan, ja katsoi eettisemmäksi kehittää saattohoitoa juuri kivuista ja tuskista aiheutuvan kärsimyksen lievittämiseksi.

Käsitys muiden kuin kuoleman tuoman helpotuksen mahdollisuuksien katoamisesta voi olla lääketieteellisesti virheellinen, ja armokuolemasta voi tulla näennäisen helppo oikotie olotilaan, jossa ei ole ketään kokemassa arvokkuutta sen enempää kuin sen puuttumistakaan. Eettisesti kaltevalla pinnalla ollaan, jos terveydenhuollon ammattilaisia aletaan velvoittaa elämän suojelemisen ja kärsimyksen lievittämisen sijasta elämän lopettajan rooliin. Vainajan omaiset tai ketkä tahansa ihmiselämää tärkeimpänä arvona pitävät voivat perustelluista syistä kyseenalaistaa sen oikeutuksen.

Me kaikki kuolemme siten, että happi loppuu aivokudoksesta ja johtaa peruuttamattomaan ja kiihtyvään aivotoiminnan pettämiseen, jolloin päättyy myös henkilön tietoisuus ja kokeminen todennäköisesti jo ennen aivokuolemaa ja EEG:n näyttäytymistä isoelektrisenä (jos sitä rekisteröidään). Siihen johtava tapahtumaketju voi alkaa lukemattomin eri tavoin, eikä sen käynnistäminen ole koskaan ihmiskunnan historiassa ollut teknisesti vaikeaa eikä edellyttänyt minkäänlaista terveydenhuollon osaamista. Mutta vääjäämätöntä se aivotoiminnan päättyminen on jokaiselle meistä, eli pelkkä ajan kysymys, harjoitettiinpa yhteiskunnassa sitten eutanasiaa tai ei. Tärkeää on, että sitä ennen voisi kokea eläneensä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset