*

Olli Kohonen Vasemmistoliittolainen Oulusta - juttua maakunnasta ja vähän koko maailmastakin

Oulussa osataan maapolitiikka - tuloksena kohtuuhintainen asuminen!

Ostimme kaksi vuotta sitten puolisoni kanssa asunnon täältä Oulusta. Ensimmäisen yhteisen. Parinsadantuhannen euron paukku. Mitä todennäköisimmin kyseessä on elämämme suurin investointi. Helsingissä vastaavankaltaisesta asunnosta olisimme joutuneet todennäköisesti maksamaan asunnostamme kolminkertaisen summan. Asumiskuluihin valuisi satoja euroja enemmän kuukausitasolla. Suhde pankin kanssa olisi vuosia pidempi ja rankempi.

Pääkaupunkiseudun poskettomiin asuntojen hintoihin on monta syytä. Selvää kuitenkin on se, että Oulun kohtuuhintaisten asuntojen hinnan taustalla on osaltaan kaupungin nykyinen kaavoitus- ja maapolitiikka. Kaupunki ostaa Oulussa aktiivisesti maata ennen sen kaavoittamista asumiskäyttöön.

Asuntotarjonnalla voidaan vastata kysyntään. Maanomistajat saavat kuitenkin asianmukaisen korvauksen, mutta kukaan ei pääse hyötymään kohtuuttomasti toisten kustannuksella. Pakkolunastusta käytetään vasta viimeisenä keinona.

Uusia asuinalueita onkin tullut Ouluun mukavaan tahtiin, kaupungin rakenne on pysynyt järkevänä, tontteja on ollut tarjolla ja ennen kaikkea asumisen hinta ei ole räjähtänyt käsiin. On tärkeää huomata, että Oulun seutu on ollut Suomen nopeimmin kasvava kaupunkiseutu. Silti Oulussa on pidetty asumisen hinta on pidetty muita kasvukeskuksia alempana. Jotain on siis tehty oikein. Yleensähän asuminen on halpaa siellä, missä ei ole kasvua.

Oulun maapolitiikka on kerännyt kehuja ympäri valtakunnan ja siitä on pidettävä ehdottomasti kiinni myös tulevalla valtuustokaudella. Vaikka maapolitiikka saattaa kuulostaa kovin kaukaiselta asialta ja abstraktilta asialta tavallisen kaduntallaajan kannalta, muodostavat asumismenot kuitenkin valtaosan kulungeistamme – asumme sitten vuokralla tai omistusasunnosta. Kohtuuttoman keinottelun estävä maapolitiikka ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Jos sitä jatketaan, voittajina ovat tavalliset ihmiset nykyisissä ja tulevissa kodeissaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Oulu on kaunis kaupunki ja sinne haluaa mennä aina uudelleen. Jokin siinä vetää.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Jos politiikka pystyy pitämään vuokrat alhaalla ja silti tuottamaan markkinaehtoisesti kämppiä niin haluan lainata oululaiset valtuutetut myös tänne Helsinkiin. Vaikka olisivat vasemmistoliittolaisia :)

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen

Oulussa on kieltämättä rakennettu tämä maapolitiikka konsensuksella, jossa ovat olleet pitkään kaikki puolueet mukana. Vasemmistoliitosta kokoomukseen.

Nyt keskustan taholta on kuulunut ajoittain maanomistajien etua korostavia puheenvuoroja, jossa tämä edullista asumista osaltaan taannut maapolitiikka romutettaisiin. Tämä kehitys olisi kyllä huono eikä palvelisi tavallista oululaista ollenkaan, korkeintaan muutamien yksilöiden voitontavoittelua.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tosi hienoa kuulla! Ne asiat joista ollaan yhtä mieltä on varmasti ne mistä kaikessa kannattaa aloittaa. Päästään edes jonkin matkaa eteenpäin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset