Olli Kohonen Vasemmistoliittolainen Oulusta - juttua maakunnasta ja vähän koko maailmastakin

Timo, miten saat unta?

Kunnianarvoisa ulkoministeri, Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, kuinka nukut yösi? Minä vietän ne ajoittain kokonaan valvoen, joskus menee jopa useampi mokoma yhtä soittoa. Saan itse asiassa moisesta tuolloin jopa rahaa. Sinulta, Juhalta ja Alexanderilta jäi muuten täysin huomiotta se, että yötöistäkin tulee palkanlisiä! Joten ehkä ehditte vielä niistäkin niistämään osan pois, koska onhan se perin juurin outoa, että töissä pitää öisinkin kukkua, silloinhan pitää nukkua! Sinä Timo kun tiedät, että työt pitää tehdä virka-aikana.

Joka tapauksessa yöunesi ovat viime aikoina saattaneet kärsiä hiukan. Kenties omaatuntoasi himpun verran kolkuttaa se, että olet onnistunut nipistämään valtavia summia kaikista heikoimmassa asemassa olevilta heikentäen edelleen eläkeläisten asumistukea, opintotukea ja työttömyysturvaakin aiotte porukassa kurjistaa. Vaaleja ennen kuitenkin tuli lupailtua ummet ja vähän lammetkin. Ettei perussuomalaiset hyväksyisi leikkauksia pienituloisilta ja että olisitte Suomen ainoa työväenpuolue. Karvaperseduunareiden asiat pistetään kuntoon. Eipä pistetty. Sitten vielä Immosen Olli on taistellut monikulttuurisuutta vastaan netissä. Ei siitä enempää. Jotain Kreikkaakin on pikkaisen tuettu, vaikka joitain vuosia tuli huudettua koko ajan päinvastaista. Noh, ainakin olette onnistuneet vetämään työelämän pelisäännöt vessanpöntöstä alas pakkolakiajatuksillanne ja kolmivuoroduunarin (kuten vaikka tällaisen vasurihoitsun) kurmuutuksella. Ai niin, pyhäpäivän tuplapalkan lupasit säilyttää vielä vaalien jälkeenkin. Tämäkin jäi täysin tyhjäksi puheeksi.

Tiedän, että mikäli toiveesi työelämän huononnuksista menee lävitse, niin tämänkin perheellisen sairaanhoitajamiehen palkka laskee kolmenumeroisen summan kuussa. Kuulun suurimpien häviäjien joukkoon tässä ”kilpailukykypaketissa”, tässä raa’assa duunareiden kyykytyslistassa. Se tehtiin Suomessa, joka on esimerkiksi viime vuonna ollut Maailman Talousfoorumin mukaan koko EU:n kilpailukykyisin maa. Nousimme mittauksessa ohitse Ruotsin innovaatioiden ansiosta. Mutta se oli viime vuonna. Sitten sinä, Juha ja Alexander päätitte leikata satoja miljoonia koulutuksesta. Mutta tekin säästätte omista palkoistanne. Luovutte viikon liksasta, joka on kertomasi mukaan noin kolme tonnia. Noh, ehkä tulet toimeen niiden loppujen 51 viikon palkalla.

Joka tapauksessa minusta sinulla ei ole niin väliä, koska en persuja kyllä äänestäisi.  Sinä kun välittänet ennen kaikkea omasta vallastasi ja ehkä vähän sen mahdollistaneesta puolueestasi. Kaikki kun on maailmassa hyvin, jos perussuomalaisilla menee hyvin. Mutta mitä mieltä olet siitä, että varamiehesi puoluejohdossa, Sebastian Tynkkynen touhuilee kuluvana viikonloppuna Ruotsidemokraattien nuorisojärjestön kokouksessa kovalla tohinalla? Itse olet pitänyt selkeää hajurakoa Ruotsidemokraatteihin. Puolueenne ovat eri ryhmässä europarlamentissa ja pohjoismainen yhteistyö on muutenkin perin rajattua. Olet todennut viime vuonna Hesarissa, että Ruotsidemokraattien historia on sellaisissa juurissa, jotka ovat perussuomalaisille vieraita.

Ennakkoluuloilla pelaavilla Ruotsidemokraateilla on kiistatta taustaa erittäin jyrkässä äärioikeistossa ja aivan suoranaisissa uusnatsijengeissä. Puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson on nyttemmin pyrkinyt tekemään sakistaan ainakin näennäisen sisäsiistiä jakelemalla kenkää omilleen tiuhaan tahtiin. Sinua on Timo varmasti harmittanut moneen otteeseen Teuvo Hakkaraisen neekeriukkojutut ja samanlaista (ja toki jyrkempääkin) materiaalia löytyy länsinaapurista.

Teuvoakaan ei muuten ole heivattu pois porukastanne, vaikka hän on ollut muun muassa esittämässä Ahvenanmaalle milloin minkäkin väestöryhmän pakkosiirtoja.  Mutta niin vain Åkesson (joka ei tietenkään ole kollegasi Timo, eihän puolueillanne ole juurikaan tekemistä keskenään) kenkäisi aiempien lupauksiensa mukaan eilen pihalle kokonaan Ruotsidemokraattien nuorisojärjestön, johon oli pesiytynyt äärioikeistolaisuutta Åkessoninkin mittareiden mukaan. Ja Åkesson tuskin on punavihermokuttajasuvakki. Viimeinen niitti oli Jessica Ohlssonin valinta järjestön johtoon. Timo, varamiehesi Sebastian piti muuten puheen Perussuomalaisten nuorten nimissä samaisessa kokouksessa ja Facebookissa kirjoitti jo ennen kengitystä seuraavasti:

”Nuorisojärjestön suurta luottamusta on nauttinut Jessica Olhson, mutta nyt emopuolue on asettanut oman ehdokkaansa puheenjohtajakisaan ja uhannut, että jos heidän ehdokastaan ei valita, puolue perustaa uuden nuorisojärjestön. Tällainen toiminta on demokratiasta kaukana ja muistuttaa diktatuuria. Alan olla kurkkuani myöten täynnä tätä samaa kuviota, mikä on havaittavissa monen puolueen kohdalla suhtautumisessa nuorisojärjestöön.”

Timo, sinun yksi stunteistasi Perussuomalaisten johdossa siis on erittäin tuohtunut siitä, että puolue, jonka kanssa et halua tehdä yhteistyötä sen äärioikeistolaisten juurien takia, puolestaan potkii pihalle oman nuorisojärjestönsä vastaavasti sen äärioikeistolaisuuden takia. Varsin mielenkiintoista, sanoisin. Ja mihinköhän muihin puolueisiin muuten Sebastian viittaa, ettei vain Perussuomalaisiin?

Varamiehesi muutenkin ihmetteli julkisesti samalla reissullaan sitä, että Perussuomalaiset suhtautuvat Ruotsidemokraatteihin tekopyhästi, koska puolueilla on samanlainen agenda. Hänen kanssaan olen samaa mieltä harvoin, mutta nyt näin on. Tosin tuokin haastattelu oli annettu ennen Åkessonin monotuskäskyä, joten ehkäpä "ukkopuolue" Ruotsidemokraatit ovat nyt muuttuneet nuorisojärjestöpomo Tynkkysen mielestä kaikella tapaa selkärangattomaksi jengiksi. En tiedä.

Mutta eipä siinä Timo, jos haukotuttaa. Taitaa olla niin, että puolueesi äärioikeistosiipi on kyllä erittäin valveilla koko ajan. Se hakee voimansa muukalaisvihasta. Sitä ei todellakaan ole ”harjattu” lupauksiesi mukaisesti, kun Immosen Ollikin kikkaili itsensä pihalle hetkeksi odottamaan pölyn laskeutumista. Halla-ahon Jussia et uskalla edes rapsuttaa, koska taitaa olla herralla jo henkistä yliotetta sinuun. Kuitenkin haluan erityisesti painottaa, Timo hyvä, että puolueessasi on paljon maltillista ja tolkkua väkeä, jotka suhtautuvat vaikkapa maahanmuuttoon varsin avoimesti. Tällainen henkilö lienee esimerkiksi Punkalaitumen kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Loppuviimein luulen, että sinä Timo nukut aika hyvin. Nukut ohitse kaikkien ongelmien, kunhan näennäistä henkilökohtaista valtaa ja komea asema on. Pääset istumaan lentoasemien loungeissa, puhumaan virkamiesten tai avustajien kirjoittamia puheita konferensseissa ulkomailla, kättelemään mukavasti diplomaatteja ja syömään hienoja päivällisiä. Vallan olet luovuttanut todellisuudessa Juhalle ja Alexanderille, olet ajopuu heidän virrassaan. Valta maistuu makealta, karvaita sivumakuja et taida edes maistaa. Valtaa toki puolueellasi oikeasti on, mutta nyt sitä käytetään ihmisten pelotteluun maahamme tulevilla pakolaisilla, muille asioille näyttää olevan se ja sama. Joten minä toivoisin Timo sinun heräävän, aivan vilpittömästi. Ihan vaikka ihmisyyden nimissä. Mutta tuskin niin teet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Näinhänse menee, jotkut elävät silläkin, että joidenkin mielenterveys reistailee.
Häitäkin tosin tarvittaisiin enemmänkin.

Jaakko Häkkinen

Olli varmaan nukkuu paremmin tietäessään persujen kannatuksen romahtavan. Äänestäjät tai edes monet puolueaktiivit eivät näytä sietävän sitä, että rahaa pumpataan ulkomaalaisille samalla kun omilta kansalaisilta leikataan. :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset